Digitaidoista tietotekniseen sivistykseen
Maailman menon takia olen opetellut sellaista, jota kutsun digitaaliseksi omavaraisuudeksi. Tähän on kuulunut mm. Linux-palvelimen ylläpidon opettelu, oman pilvitallennustilan hallinnointi ja tutustuminen vaihtoehtoisiin, hajautettuihin sosiaalisiin medioihin.
Samaan aikaan Yle uutisoi näin:
Suomessa on arviolta jopa miljoona niin sanottua digipudokasta, jotka elävät syrjässä digitaalisista palveluista. Heidän lisäkseen tuhansille ihmisille digilaitteiden ja internetin käyttö tuottaa toistuvasti vaikeuksia.
https://yle.fi/a/74-20143091, viitattu 24.2.2025
Tämä ei edes ole mikään uusi aihe, vaan vastaavia kirjoituksia löytyy ihan jo kymmenen vuoden ajalta useita.
Mitä ovat digitaidot?
En onnistunut löytämään mitään yleisesti hyväksyttyä määritelmää digitaidoille.
Ylen uutisessa puhutaan kuitenkin ensisijaisesti sähköisestä asioinnista, eli esimerkiksi viranomaisasioiden tai pankkiasioiden hoitamisesta jonkinlaisella nettiin yhteydessä olevalla laitteella – joko tietokoneella tai älylaitteella.
Mielestäni tätä asiaa paremmin kuvaava käsite olisi vaikkapa digitaaliset asiointitaidot.
Tai vielä arkisemmin nettiasiointitaidot.
Erikseen ovat tietotekniset taidot eri tasoineen. Ne kytkeytyvät monella tavalla luovuuteen ja lukutaitoon.
Esimerkiksi minä kirjoitan tätä tekstiä Publiilla, koska en osaa suoraan kirjoittaa HTML:ää, CSS:ää tai edes Markdownia. Osaan kuitenkin käyttää Publiin käyttöliittymää. Minun kaltaisilleni ihmisillehän se lienee suunnattukin.
Toisaalta taas koska palvelimeni on täysin omassa hallinnassani, minun täytyy tietää miten rekisteröin domainin, miten saan sen ohjautumaan palvelimelleni, miten saan palvelimeni näyttämään kotisivuni... Kaikki tämä on vaatinut sekä halua tehdä itse että taitoa hakea tietoa.
Koen siis olevani digiasiointitaitoisen enemmistön sisällä vähemmistössä, koska tietotekniset taitoni ovat edes alustavasti älypuhelimen käyttöliittymän pintaa syvemmällä.
Tietotekniikka on (ikä)luokkakysymys
Minulla ei ole mitään helppokäyttöistä softaa vastaan. Päinvastoin. Näppärä ja elegantti käyttöliittymä saa minulta vain ihailua.
Mutta olen niitä 80-luvun lopulla syntyneitä laman lapsia, jotka kasvoivat juuri sopivan vaikeiden tietokoneiden parissa. Jos halusi vaikapa pelata, piti tietää edes vähän mitä tekee.
Tietysti minua hieman vanhemmat kuusnepajäärät oppivat tuolloin varmasti vielä enemmän, eikä siinä mitään. Tässäkin asiassa on jonkinlaista liukumaa.
Meidän vanhemmistamme ja isovanhemmistamme osa kuuluu nyt tuohon miljoonaan, jolle verottajan kanssa asiointi netissä tai nettipankin käyttäminen älylaitteella on liian vaikeaa.
2000-luvun alussa syntyneet ja sitä nuoremmat taas ovat eläneet lähes koko ikänsä maailmassa, jossa kaikki toiminnot ja sisältö on koko ajan ollut sormien ulottuvilla.
Pointti on se, että tietyllä ikähaarukalla on todennäköisesti sekä itseänsä selvästi vanhempiin että itseänsä selvästi nuorempiin nähden keskimääräistä paremmat tietotekniset taidot.
Lisäksi on huomioitava sosioekonomiset tekijät: vaikka tietokoneet yleistyivät 90-luvulla nopeasti, joka perheeseen sellaista ei välttämättä hankittu. Joko siksi, että se koettiin turhaksi tai siksi, että se oli liian kallista.
Digitaalinen autonomia vaatii sivistystä
Mikäli me yhteiskuntana haluamme tavoitella digitaalista autonomiaa niin, että vaikkapa yhteiskunnallinen keskustelu siirtyisi pois yhdysvaltalaisen miljardöörien omistuksessa ja hallinnassa olevilta somealustoilta, miten voisimme edesauttaa tätä tavoitetta?
Otetaan esimerkeiksi Mastodon ja Facebook.
Mastodoniin liittyminen on sinänsä helppoa. Valitse palvelin ja luo sinne tunnus. Mutta mitä jos ei tiedä mikä on palvelin? Mitä jos ei ymmärrä mikä on fediversumi tai hajautettu palvelu? Itsekin jouduin ottamaan käsitteistä ja toiminnasta selvää. Minulle vanhana irkkaajana asia onneksi aukesi helposti.
Facebookiin liitytään niin, että käyttäjä antaa tietonsa yhdelle sivulle, ehkä vastaanottaa vahvistussähköpostin ja valmista tuli.
Voiko hajautettuun someen liittyminen oikeastaan edes olla yhtä helppoa kuin Facebookiin liittyminen, vai olisiko helpottamisen lopputuloksena koko palvelun keskittyminen?
Ja onko meidän "oikeaan aikaan" kasvaneiden velvollisuutena sivistää kanssaeläjiämme tietotekniikan mahdollisuuksista?
Ja miten teemme sen kuulostamatta saarnaavilta?